OPETTAJIEN OHJAAMINEN 

Olen opettanut lähes koko elämäni, jo ensimmäisellä luokalla opettaja pyysi lähes päivittäin minua auttamaan muita oppilaita. Olen huomannut että itse oivallan asioita ja kehityn laulajana juuri opettamisen kautta.

 

Olen valmentanut oppilaita ammattiopintoihin ja ammattilaisproduktioihin. Olen toiminut klassisen ja rytmimusiikin opettajana musiikin perus musiikkiopistoissa, kansalaisopistoissa, olen opettanut laulun alkeita sekä nuorille että aikuisille vasta-alkajille sekä yksilöopetuksena että ryhmässä ja olen toiminut kuorojen äänenmuodostajana. Olen ohjannut ensemblejä ja vastannut musiikkiteatterin musiikillisesta ohjauksesta.

Tärkeimpiä arvojani ovat:

- oppilaan aloitteiden tukeminen

- avoin oppimisprosessi, joka perustuu dialogiin

- turvallisuuden rakentaminen

- herkkyyden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen

- luovuuden tukeminen 

Opetan pääasiallisesti klassista laulua, mutta tarjoan myös opetusta rytmimusiikkiin keskittyville oppilaille. Äänen vapauttaminen ja kehontuntemuksen vahvistaminen ovat keskiössä. Laulutuntien rakenne ja sisältö rakentuu oppilaan päämäärien, toiveiden ja tarpeiden pohjalle. Laulutunnit voivat sisältää mm. 

  

  • klassista laulua

  • alkeisopetusta, musiikin hahmottamista

  • äänen vapauttamista, ohjausta kehontuntemukseen

  • esiintymisvalmennusta

  • perehtymistä ohjelmistoon, tyylilajeihin, nuottikuvan avaamista 

  • ryhmäopetusta

  • ohjausta itsenäiseen harjoitteluun

  • luovuuden vapauttamista 

 

Oppiminen on luova prosessi. Meidän pitää hyväksyä, että oppiminen tapahtuu omassa tahdissaan, joskus yllättävin kääntein, ja joskus hitaammin kuin toivoisimme.

 

 

LUKUKAUSIPAIKKA (15 tai 10 kertaa lukukaudessa)

Säännölliset tunnit mahdollistavat perusteellisen pohjatyön ja työrauhan. Saat tukea jaksaa myös suvantovaiheiden läpi. Voimme rakentaa konserttiohjelmistoa, valmistautua laulun tasokokeisiin, perehtyä klassisen laulun esitystraditioon ja käydä ohjelmistoa yksityiskohtaisesti läpi.

Oppitunnin pituus 45 min. tai 60 min.

YKSITTÄISET TUNNIT (45 min./60 min.)

Mikäli arkipäiväsi on kiireinen, niin tämä saattaa olla sinulle sopivin vaihtoehto. Sovimme tunneista n. kuukaudeksi kerralla eteenpäin.  

 

 

ESIINTYMISVALMENNUS (90 min.)

Mikäli harjoittelet pääsykokeita, tutkintoa, koelauluja tai konserttia varten nämä pidemmät tunnit antavat aikaa pureutua rauhassa jokaiseen esittämääsi kappaleeseen sekä oman esiintymistapasi löytämiseen. Teemme mm. kehollisia harjoituksia, draamaharjoituksia sekä teksti- ja äänityötä, joiden avulla voit tuntea olosi turvalliseksi lavalla. Näistä tunneista on apua myös esiintymisjännityksestä kärsiville. 

OPETUSPAIKKA

Oma studioni Lauttasaaressa

Särkiniementie 5 A, 2. krs.

AJAT

Iltaisin tiistaisin ja keskiviikkoisin. Aamupäivisin maanantaisin ja torstaisin. Satunnaisesti myös perjantaisin. Tällä hetkellä minulla on muutama vapaa oppilaspaikka. Olet myös tervetullut kesäkursseille tai muille kursseille.

HINNASTO

Yksittäiset tunnit 55€ (sis. alv)/45 min. Lukukausipaikka tai kymmenen kerran paketti on jonkin verran edullisempi. Saat ajankohtaisen hinnaston, kun tiedustelet oppilaspaikkaa.

Olen Osuuskunta Lilithin jäsen. 

CONTACT:

+358 40 5411845 |  marika.k.kivinen(a)gmail.com

© 2023 by Key Lessons. Proudly created with Wix.com